torstai 11. huhtikuuta 2013

Carpe diem -New Yorkissa!

Vilimi- ja tv-tähti -huumasta selvittyämme edessä oli enää viimeinen päivä Isossa Omenassa, jollei mukaan lasketa lähtöpäivää, joka tulisi kulumaan pakkaamiseen, JFK-kentälle siirtymiseen ja ajantappamiseen ennen illansuun paluulentoa.

Päätimme suorittaa päivän aikana muutamat mieleen tulleet shoppailut, itselle jotain ja tuliaisia kotiväelle. Suunnistimme matkaoppaasta bongatulle ostoskadulle Broadwaylle Downtowniin. Ajoimme metrolle Canal Streetille, hetken aikaa pyöritimme karttaa ja itseämme kadunkulmassa, kunnes hahmotimme, mihin suuntaan lähteä löytääksemme kyseiselle ostoskadulle. Kävelimme pitkin Canal Streetiä, joka oli täynnä ärsyttäviä krääsäkauppiata tyrkyttelemässä kopiorannekellojaan ja huonolaatuisia teepaitojaan. Pois ja äkkiä!

Pääsimme kyseiselle ostoskadulle, jossa piti oleman erilaisia rättiliikkeitä. Krääsäkujanjuoksun jälkeen olimme jo ihan poikki - sitä paitsi kahvi oli loppunut kotona - ja poikkesimme jo tutuksi tulleeseen Starbucks-ketjun kahvilaan virkistäytymään. Kaffet ja paakkelsit olivat jälleen makoisat. Mää olin jo tottunut soijalatten tilaaja ja J oli fiksoitunut vaniljalatteen. Paikallisista poiketen, meille kahvitteluun kuului myös persuuksilleen istuminen ja konttien lepuuttaminen, eikä tulisi mieleenkään ryysiä metrossa kuuman kahvin kanssa. Mutta nää täällä osaa sen.

Kaffet mahassa jatkoimme tarkastamaan nyyjorkin vaatekauppatarjontaa. Olihan siellä jotain, juu. Oma ajatukseni oli, että farkut ostan, kun kerran Ameriikassa ollaan. Vastaan tuli Levi's -myymälä, sinne sitten. Yritin siinä muka olla että " ihan vaan katselen", mutta onneksi olin lukenut matkaoppaasta, että kyseisessä kaupassa ollaan palvelualttiita (niin, missäpä täällä ei oltais) ja rohkenin pyytää myyjää etsimään sopivia pöksyjä. Siirryin sovitusosastolle saatesanoina myyjän nimi, josta en kyllä saanut selvää, mutta nyökyttelin kumminkin.


Sovituspuolella oli ihan oma henkilökunta, jolta sai pyytää lisää housuja sovitettavaksi. Hän sitten huuteli mikrofonin kautta myymälän puolelle, ja sieltä myyjä kuljetti vaatetta asiakkaille lisää. Hyvin toimi systeemi. Löysinkin ihan mahtavat farkut, aijaji! Ihmettelin vaan, kun toinen lahje näytti lyhyemmältä kuin toinen. Ajattelin, että ehkä vaan on jalat jotenkin epätasaisesti tai jotain. No, ateljeekriitikkoni huomasi saman epäkohdan ja vielä vertailin lahkeita ja kyllä toinen oli kyllä yli sentin lyhyempi. Pöh. Olivat viimeinen kappale. Harmistus.

 

Kävin vielä toisessa farkkuliikkeessä, mutta ei enää sellaisia täydellisiä farkkuja voinut löytää. Tehtiin siinä sitten tuliaisostoksia, muutama teepaita ja jotain. Jostain kadunkulmasta näytti sitten siltä, että sielläpäin on Little Italy ja Chinatown. Poikkesimme sitten sinne, ajatuksena pysähtyä syömään sopivan paikan vastaantullessa. Tuhoon tuomittu ajatus. Kävelimme, "tuossapa olis tuommoinen", "no en tiiä, ei oo nälkä vielä" jne. Ja kahden tunnin kuluttua:"nyt olis kyllä pakko päästä syömään, eikö tää kiinakaupunki lopu ikinä, että löytäis jotain syötävää." 

Little Italya. 


Etsiskelyn lopputuloksena matkaoppaan mukaan ihana baariin ja ravintoloiden täyttämä Lower East Side, eli LES kavereiden kesken, ei kyllä tarjonnut parastaan meille. Kelpuutimme pitsapaikan, jonka tarjonta NÄYTTI hyvältä. Ihanan näköinen, mutta surkean makuinen pitsa, eikä saanut muuta kuin limukkakuraa palanpainikkeeksi. (Ei-kemiläisille tiedoksi: limukka on sama kuin limu, limsa.) pohjanoteeraus ruokatarjoilussa. Sen siitä saa, kun etsii sitä täydellistä ruokapaikkaa.



Pitsapaikassa oli kuitenkin yksi hyvä puoli: sinne ylsi naapurin mäkkärin wifi, ja sain etsittyä kartalta, missä ollaan, ja huomasin, että oltiin vahingossa tultu yhden etukäteen suunnitellun museon nurkille. Kyseessä oli The Tenement Museum, jossa esiteltiin siirtolaisperheiden elämää yhden hylätyn, sittemmin museoidun vuokrataloja kautta. Menimme museoon, ja ostimme liput kierrokselle, joka alkaisi tunnin päästä. Ajattelimme poiketa oluella huuhtomassa pitsapettymyksen alas kurkusta. Tuhoon tuomittu ajatus. 

Tenement Museum, www.tenement.org


Ympäristö näytti varsin baariystävälliseltä, kiertelimme ja kaartelimme, mutta ei baarin baaria näköpiirissä. Katsoimme karttaa ja ihmettelimme. Matkan toinen ristiriita oli aika lähellä puhkeamistaan. Kävelimme ja kirosimme tätäkin seutukuntaa, jossa matkaoppaan mukaan on baareja vierivieressä. Varsinainen menomesta. Pian alkoivat taas kiinankieliset kyltit lisääntyä, ja kokemuksemme mukaan Chinatown oli varsin baariköyhää. Toisaalta emme voineet lähteä kovin kauaskaan, kun aikaa oli vähän.

Puistonkaistaleen reunalla vilkkua tutunnäköinen kyltti: Guinness! Sinne! Pettymys! Tämä baari oli lopetettu, todellakin iltaelämän keskus! Jatkoimme matkaa, toinen lupaavannäköinen paikka tuli vastaan. Varmaan se on kiinni, totesimme masentuneina ja jatkoimme matkaa. Hetken päästä palasimme samaa tietä ja päätimme kokeilla kuitenkin ovea. No, olihan se kuitenkin auki! Harvoin on iltapäiväolut paremmalle maistunut! Melkein oli jo kiire ja tarkistin baarin wifin avulla sijaintimme. Olimme pyörineet niin ympyrää, että museo ei ollut onneksi kaukana ja saimme nauttia huurteiset rauhassa. Mutta edelleen kiukkuisina.



Museolla ryhmämme kokoontui oppaan johdolla pihalle. Ryhmässä oli noin 15 henkilöä, ja aivan ensiksi oli taas tämmöinen ärsyttävä kyselykierros, että mistä maasta olet ja mitä emigrantit tekevät työkseen maassasi. Vastailimme jotain pölöä. Inhoan osallistumista, ei mulle siitä palkkaa makseta! Ei ku ihan jees. Oppaamme oli oikein pedagoginen muutenkin, kierros oli varsin valaiseva ja kertoi muutaman asunnon kautta niistä olosuhteista, joissa siirtolaiset asuivat. Yhdessä asunnossa oli myös paitsi perheen koti, myös ompelimo, jossa tehtiin töitä. Koko alue oli tunnettu siitä, että siellä valmistettiin vaatteita keskikaupungin hienoille leideille.

Siirtolaisuusasia olisi itseäni kiinnostanut enemmänkin tutustumiskohteena, mutta tosiaan Ellis Island oli suljettu hurrikaanin takia vieläkin. Täytyy sinne sitten mennä uudelleen joku kerta.

Kierros kesti reilun tunnin. Vailla mitää suunnitelmia kiepsahdimme hiukan toiseen suuntaan museolta, kuin olviretkellämme. Ja, katso! Baari, trendikäs, mukava, kutsuva hipsterimäinen (sopivan) baari avautui edessämme. Samassa korttelissa, aivan kulman takana museolta. Just. Onneksi sattui olemaan sopivasti pre theater-aperitiivin aika, poikkesimme tiskille, ja rupattelimme baarimikon kanssa ja kerroimme Suomen säästä. Mitä varten on aika usein näin, kun varta vasten yrittää hakea ruoka/juomatarjoilua, niin ei löydy mitään kivaa? Ja sitten pyytämättä tupsahtaa johonkin kivaa paikkaan?! Saat sen mistä luovut ja carpe diem. Ja itku pitkästä ilosta.