sunnuntai 9. lokakuuta 2016

MUN Lontoo!

Jos ei lasketa Haaparannan rasvaretkiä lapsuudessa, niin Lontoo on ulkomaan kaupungeista se, jossa olen käynyt eniten. No, ei lasketa Tukholmaakaan - Ruotsi on liian lähellä, ollakseen kunnolla ulkomaa.

Miksi siis aina haikailen sinne sateiseen, ruuhkaiseen ja kiireiseen kaupunkiin ja miksi BBC:n sarjat saavat sydämeni sykähtelemään, varsinkin jos tapahtumat sijoittuvat Lontooseen? En tiedä vastausta. En ole ollut lapsena tai nuorena mitenkään anglofiili, kuuntelin mieluummin Mikko Alataloa kuin mitään ulkomaan ihmeitä, eikä se englantilaisuus vieläkään vedä erityisesti puoleensa. Huonoja puolia tulee enemmänkin mieleen: ne vanhanaikaiset vesihanat ja pienet, kosteat hotellihuoneet.


Välillä on kiva nousta maan päälle matkustamaan
ja katsella maisemia bussin yläkerrasta.


Niin vaan taas on aivan hirviä Lontoo-kuume koetellut tässä syksyn mittaan. Viimeisimmästä reissusta on sentään jo kohta KOLME VUOTTA! Aivan järkyttävän pitkä aika! Kaksi viikkoa leikin kissa ja hiiri -leikkiä itseni (ja vähän lähipiirinkin kanssa): juu ei voi lähtee, NO nyt ois tämmöinen hotelli tähän hintaan, mennäänkö. Sitten loppuviimeksi, kun asia ei jättänyt rauhaan, niin pakkohan se oli sitten hommata se reissu.


Mää ja mun matkakaveri bussin yläkerrassa. 


Mikä siinä sitten oli, ettei olisi voinut vaan lähteä?? No kun TOUKOKUUSSA lennot olisi saanut paljon halvemmalla, ja nyt on jo lokakuu! Tarkoitus on siis lähteä joulukuun alussa, niin kuin näköjään monella muullakin, mutta mahdollisuus aikataulujen puolesta lähteä varmistui niin myöhään, että mitään satasen lentoja ei enää todellakaan ollut tarjolla. Jotain filosofiaa tästäkin sai aikaan: Jos ei voi ostaa silloin lentoja, kun ne on halpoja, niin sitten pitää ostaa silloin, kuin ne on kalliita, tai jättää kokonaan menemättä. 


1. Lontooseen saa tosi halpoja lentoja, jos...


Teoriassa hyvä idea, mutta jos et aina halua matkustaa yksin, ja matkakumppanillakin on työelämää, niin joutuu usein joustamaan järjen ja realiteettien kanssa. Tosiasiassa Lontooseen saa todella edullisia lentoja, jos on täysin vapaa matkustamaan milloin haluaa. Niitä päiviä odotellessa! Norwegian on minun tiedon mukaan halvin. Itselläni on pelkästään hyviä kokemuksia norskilla lentämisestä, mutta...


2.Itse lennän mieluiten Heathrowlle


Norwegianin käyttämälle Gatwickin kentälle/kentältä kaupunkiin pääsyssä on itselläni ollut suuria haasteita, joten varoitan ainakin käyttämästä kaikkein halvinta bussifirmaa eli easyBus:ia. Aivan todella järkyttävä palvelu ja aikataulut kusee. Joudut odottamaan epämiellyttävässä tuulitunnelissa lentoaseman ulkopuolella. Kuskit ovat epäkohteliaita ja heille ei ainakaan kannata avautua myöhässä olevista vuoroista, koska he voivat jättää kokonaan kyydistä. Luultavasti junat on paras vaihtoehto, bussikyydeistä kuulin männä viikolla tarinan, että tuttavan tuttavat myöhästyivät lennolta, koska bussikyyti kesti reilun tunnin sijaan kaksi ja puoli tuntia! Gatwick ei ole helpoin kenttä, mutta hengissä sieltäkin monet ovat selvinneet. Omat kokemukseni matkoista sinne ovat olleet niin ikäviä, että se värittää kyllä tätä mielipidettäni, joten ei sitä kenttää pelätä kannata :-)!


Kevättä Hyde Parkissa.


Aivan ensimmäisellä Lontoon-reissullani, jonka tein työn merkeissä joskus 2000-luvun vaihteessa, käytin Stanstedtin kenttää. En varmaan edes osannut ajatella, että se on jossain hornan tuutissa. Sieltä pääsi junalla pois, ja muistan kun marssin kentällä ensi töikseni infotiskille hotellin osoitteen kanssa ja sain hyvät neuvot perille. Pölähdin Oxford Circuksen metroasemalla kadulle, enkä ikinä unohda sitä hetkeä: lähistöllä sauhusivat paistetut kastanjat, ohitse viuhui kaikennäköisiä ihmisiä, punaisia busseja ja mustia takseja. Tunnelma oli niin lontoota, niin lontoota. Nappasin taksin lennosta, ja ajoin kaksi korttelia hotelliini. Olihan minulla vähintään kaksi matkalaukkua mukana. Se oli monella tavalla unohtumaton reissu: vierailin Lontoossa ja ympäristössä useammassa esittävän taiteen oppilaitoksessa, tuli kaupungin suunnat ja liikenne tutuksi. Kävin konserteissa ja teatterissa. Taisin olla kokonaista 10 päivää reissussa työnantajan piikkiin. Aika uskomatonta.


Kuningattaren portti.

Mutta nykyään lennän mieluiten Heathrowlle. Sieltä pääsee niin kätevästi keskustaan metrolla tappelematta kiukkuisten bussinkuljettajien kanssa. Onhan se tunkkainen paikka kokolattiamattoineen, mutta kyllä siellä hetken aikaa tappaa ja ennen kaikkea kaikki toimii ja opasteet on hyvät jne. Mulla on jopa nykyään Heathrow Rewards -kantiskorttikin :-D! Joskus silloin ennen vanhaan, kun reissasin useimmiten Lontooseen yksin omille laulureissuille, oli yksi tietty kaffela, josta nappasin ennen lähtöportille menoa Cafe Mochan. Luksusta perheenäidille, ei silloin Suomesta saanut edes kunnon kahvia!


3. Varaa liikkumiseen aikaa vähintään kaksinkertaisesti

Viivytykset Lontoon liikenteessä ovat tosiasia. Isossa kaupungissa sattuu ja tapahtuu. 10 minuutin metromatka kävelyineen maan alle ja takaisin päälle kestää vähintään kaksinverroin, vaikka mitään ihmeempää ei sattuisikaan. Iltaisin West Endin metroasemilla on ruuhkaa, joku muukin on ollut teatterissa ja haluaa päästä kotiin samaan aikaan kuin sinäkin. Käy vessassa ennen kotimatkaa, et todennäköisesti pääse sinne kovin äkkiä. 


Toinen matkakaveri. 


Jos joudut odottamaan teatterin tms alkamista, lähistöllä on aika suurella todennäköisyydellä joku mukava pubi, jossa sopii odotella ja nauttia samalla pre-theater -virvoke. Viini ei välttämättä ole kovin hyvää, varaudu siihen, tai etsi joku muuntyyppinen paikka kuin perinteinen pub.

Pre-theater drinks.

Teatteriin ei kannata mennä suomalaiseen tyyliin puolta tuntia ennen kököttämään, aulatilat ovat usein pikkiriikkiset ja tarjonta baarissa kallista ja jälleen viini ei ole kovin hyvää. Oluen ystävillä on paremmat valikoimat näissä kuppiloissa.


4. Pubitunnelmaa

Lontoolaista pubitunnelmaa ei mikään voita. No, ehkä irlantilainen pubitunnelma sentään, jos ihan rehellinen oon. Mutta parasta on se, että niitä riittää, ja aina on hyvä hetki lepuuttaa jalkojaan tuopin äärellä ja aina on katto pään päälle, jos virkistävä kesä/syksy/talvi/kevätsade yllättää. Ei siihen monta vesipisaraa tarvita, että punaisen katon kuppila jo kutsuu luokseen. Päiväsaikaan saattaa olla ihan hiljaista, ja joskus ollaan oltu suurinpiirtein ainoat asiakkaat. Toisinaan saa tungeksia tietään tiskille, että saa haluamansa juoman. Kaikki sujuu kuitenkin hyvin kohteliaiden pubivieraiden kesken. Pubiruualla voi täyttää mahansa, mutta en ole itse kokenut mitään gourmet-elämyksiä fish and chips -annosten äärellä. 

Vähän erilainen pubi, hiljaista oli.

Kerran sattui niin, että lähistöllä ei näyttänyt olevan yhtään pubia. Oltiin Edgware Roadin alueella ja odotettiin, että burmalainen ravintola, josta olimme varanneet pöydän, avaisi ovensa. Alueella oli enemmänkin vesipiippu-kahviloita, ja niihin emme rohjenneet poiketa. Saatiin kävellä aika pitkälle, että vastaan tuli pubi, joka oli erikoisen hiljainen ja jotenkin vähän hylätty. Että näköjään kaikilla alueilla pubit eivät ole itsestäänselvyys Lontoossakaan. Burmalainen Mandalay-ravintola oli suositusten arvoinen, edullinen pikkuruinen ruokapaikka, jäi kyllä mieleen. Harvoin on tullut oikein pöytä varattua Lontoon reissuilla, mennään mihin nokka näyttää ja syödään milloin on nälkä. 

 


Näyttää suolapala maistuvan...


5. Ei tartte nälkään kuolla Lontoossa


Ensimmäiset ruokaintoiluni Lontoossa liittyivät loputtomalta tuntuvaan voileipäkahviloiden tarjontaan, josta on edelleen aina vaikea valita sitä ihaninta sandwichia. Opettelin myös juomaan kahvia oikein kunnolla - se kun oli aika paljon parempaa kuin kodin tai työpaikan sumppi. Väitän, että kahvisnobbailuni on Lontoosta peräisin. Voileipäpaikoissa oli soolomatkailijan myös helppo piipahtaa hakemassa haukattavaa, jonka sitten voi nauttia vaikka perilontoolaiseen tapaan puiston penkillä. En muista, söinkö kertaakaan ekoilla reissuilla lämmintä ruokaa...paitsi valtavan aamiaisbuffetin hotellissa. Ugh sitä pekonin, kanamunaruokien ja makkaran määrää. Taisi alkaa tökkiä muutaman päivän kuluttua moinen...


Mieleenpainuvimpia ruokaelämyksiä Lontoon matkoilla ovat kuitenkin tarjonneet ns. Marketit, enkä nyt todellakaan tarkoita Cittarin ja Prisman tapaista myymälää. Old Spitalfields Market ja sen lähistöllä oleva Old Truman Breweryn alueella oleva The Boiler House Food Hall tarjoavat murkinaa eri kulttuureista ja lähtökohtaisesti valinnan vaikeus on suurin ongelma. Hinnat ovat varsin edullisia ja kaupan päälle saat vilkkaan toritunnelman. Nämä ovat kuitenkin katettuja toreja tai sisätiloja, että taivasalla et joudu murkinaasi nauttimaan. Camdenin Marketilla on myös ruokakojuja, mutta itse tykkään enemmän Spitalfiedsin avarammista tiloista. Suosittelen menemään toreille aamulla suht aikaseen, koska varsinkin viikonloppuisin markkinat alkavat täyttyä porukasta jo puolen päivän aikaan ja silloin on enää hankala kierrellä kojuissa katselemassa. Silloin on hyvä aika istahtaa alas nauttimaan lounasta.


Tyytyväinen matkailija on päässyt kohteeseen. Spitalfieldsin Marketilta. 




The Boiler House Food Hall.

Tavaratorit ruokakojuineen ovat auki joka päivä, mutta Boiler Housen ruokatori vain viikonloppuna. Siellä on siis vieri vieressä kojuja, joissa myydään ruokaa eri puolilta maailmaa. Siispä voi helposti valita jotain sellaista, mitä ei ole koskaan maistanut tai mistä ei ole ikinä kuullutkaan. Hinnat ovat tosiaan erittäin edullisia ja annokset runsaita. Vahva suositus! Kun menimme tänne ensimmäisen kerran, olimme juuri vetäneet navat täyteen herkkuja Spitalfieldissä. Silmät vaan levisivät, kun näimme sen ruokatarjonnan määrän! Sinnehän oli seuraavalla reissulla pakko palata.


The Boiler Housen ruokakojuja.



6. Show Must Go ON! 

Ilman muuta Lontoossa kannattaa mennä teatteriin. Useimmiten tulee nähtyä vähintään pari musikaalia, ja ehkä kaupan päälle jotain muutakin. Omilla sooloreissuillani kävin usein konserteissa South Bank Centerissä, mutta nykyään olemme enemmänkin kuluttaneet West Endin teattereiden penkkejä. Esittävällä taiteella, sen koulutuksella ja osaamisella on maassa pitkät perinteet ja teatteri on siellä bisnestä siinä kuin hampurilaisten myyntikin. 

Menipä mihin vain teatteriin, voi olla varma siitä, että ei tarvitse jännittää esiintyjien laulu- tai tanssitaidon puolesta. Joskus kuitenkin on tuntunut siltä, että rutiininomainen osaaminen ja taitavuus ei vielä ihan riitä koskettavaan esitykseen. On tullut nähtyä useimmat suositut musikaalit, mutta silti suurimman vaikutuksen teki ZooNationin tanssimusikaaliesitys Some Like It Hip Hop. Äärettömän taitavia, energisiä esiintyjiä ja akrobaattisia koreografiota ja taitavaa laulua myös! 


Erityisen halpaa huvia Lontoon teatterit eivät ole. Joten aina se vähän harmittaa, jos nukkuu esityksen aikana, kuten tämän blogin kirjoittaja usein. Edullisempia lippuja voi yritää metsästää Leicester Squaren Ticket Boothista, eli lippukioskista. Nykyään voi tarkistaa netistä, mitä lippuja on ylipäätään tarjolla alennushintaan. Kopista voi ostaa myös normaalihintaisia lippuja. Joskus voi esim. TimeOut London -sivustolta ostaa tarjoushintaisia lippuja, niin olen ainakin kerran itse tehnyt. Samasta paikasta löytyy muitakin kiinnostavia tarjouksia ja tietoa tapahtumista. En suosittele hankkimaan lippuja muualta, kuin virallisista lipunmyyntipaikoista, vaikka tarjontaa on muuallakin. Voihan ne toimiakin, mutta itseäni ei ole kiinnostanut kokeilla. Teatterista suoraan voi toki myös aina ostaa lippunsa. Lippuja voi ostaa Lontoon musikaaleihin netistä myös suomeksi, jos haluaa ennen reissua varmistaa pääsyn tiettyyn näytökseen, eikä halua paikan päällä juosta lippujen perässä. Oma vaivansa siinäkin. 


Onko ilme helpottunut, koska hirveän hyvä tämä esitys ei kyl ollut,
tai ainakaan niiltä osiltaan, jolloin en nukkunut.


Kannattaa huomioida, että perjantain ja lauantain esityksiin voi olla enemmän ruuhkaa, kuin muihin esityksiin ja että sunnuntaisin ei ole kovin monessa teatterissa lainkaan esityksiä. Keskiviikkoisin, lauantaisin ja mahdollisesti sunnuntaisin on myös päiväesityksiä. 

7. Promseilta katutaiteeseen

Lontoossa museoissa ja konserteissa käyminen on varsin mutkatonta. Monet museot ovat täysin ilmaisia. Konsertteja on varmastikin joka lähtöön, mutta esim. South Bankin salien hinnat eivät ole taivaita hipovia. Erityisesti sekä konserteissa että teatterissa viehättää se, että niihin voi pukeutua ihan tavallisesti, ei tarvitse stressata matkagarderobin kanssa sen enempiä. Suurimmat konserttielämykset ovat olleet jonakin vuonna yksin matkaillessa Suomen Itsenäisyyspäivänä kuultu RSO:n konsertti Royal Festival Hallissa, solistina Soile Isokoski sekä BBC Promsien aloituskonsertti Royal Albert Hallissa. 

Promsit alkamassa, hiukan on taas "kerran elämässä" -fiilis!


Satuttiin saamaan liput Promsien konserttiin niin jännästi, että vieläkin melkein ihmetyttää: oltiin siinä lippujonossa odottelemassa vuoroamme, niin joku kaveri tuli tarjoamaan meille kahta lippua. En enää muista, mihin hintaan ne saatiin, mutta suht ok paikat ja hinta oli halvempi kuin lipussa seisoi. Rohjettiin ne sitten lunastaa häneltä, ja olihan ne ihka toimivat piletit. 

Tollaisen sen Viktoria rakennutti Albertille, oi ihanuus!


Jotkut museot ovat aivan valtavia laitoksia ja niissä riittää näkemistä aivan jokaiselle reissulle. British Museum on varsinkin sellainen pytinki, että kannattaa suunnitella, mitä haluaa ehdottomasti nähdä, ja yrittää sitten vielä löytää ne osastot. Aina siellä tulee uupumus vastaan. Ja onhan noita muitakin, Natural History Museum, V&A -museo ja vaikka niin mitä. Kaupallisemmista nähtävyyksistä Madame Tussaudin vahakabinetti on minulla näkemättä, ohi olen kyllä kävellyt useinkin, onhan sen melko lailla naapurina Royal Academy of Music, kuuluisa musiikin opinahjo Lontoossa. Aina on ollut pitkät jonot, joten ei välttämättä sekään houkuttele. Nykyisin saa netistä ostettua lippuja etukäteen ja ilmiesesti silloin välttyy jonottamiselta. London Dungeonissa sen sijaan olen käynyt poikani kanssa, se oli jonkinlainen kauhujen kaupunki -spektaakkeli. Näihin kaupallisiin näyttelyihin on aika suolaiset lippujen hinnat, joten ei niitä montaa halua matkaohjelmaansa lisätä, Lontoossa on niin paljon kiinnostavia täysin ilmaisiakin tai ainakin edullisia kohteita.

Upea tipunen Itä-Lontoon kaduilta.


Yksi mielenkiintoisimmista taide-elämyksistä musiikin ja teatterin ulkopuolelta on ollut katutaide-kiertokävely Itä-Lontoon kaduilla. Sen vetäjä oli itsekin street artist, ja hän osasi kertoa mielenkiintoisesti nähdyistä kuvista. Kävelyä voi kyllä todella suositella, jotain vähän erilaista ja uniikkia juuri Lontoossa. Varokaa erityisesti kadunvierustolppia, kun töllöttelette suu auki näitä maalauksia! Sattuu vatsaan, jos sellaiseen törmää.


8. Miksi just Lontoo?


Taitaa jäädä vastaamatta tällä kokemuksella, mikä siinä Lontoossa vetää niin puoleensa. Tai olisiko tässä kirjoituksessa jo riittämiin syitä? Ehkä se on se hyvä fiilis, mikä siellä sitten valtaa, kun on erilaisia elämyksiä tarjolla kaikille aisteille.

Aika iloiseksi se Lontoo tekee mielen!


Ja sekin on suuri asia, että matkakaveri viihtyy myös, on kerrankin tarpeeksi tekemistä. Ei tarvi mennä pelaamaan minigolfia, jos ei välttämättä halua. Voi vaikka ottaa kengät pois jalasta ja kävellä kadun poikki, jos ei muuta keksi. Onneksi yleensä keksii.

Abbey Road.


Tämä kirjoitus on omistettu rakkaille matkakavereilleni, joiden kuvat sain tässä julkaista, kiitos siitä ja mennään taas pian Lontooseen yhdessä! 



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kesä 2016 taaksepäin pikakelauksella, osa 1: Toscana, Kuopio, Oulangan Kansallispuisto

Kesälomani alkoi Juhannukselta, tosin palasin vielä viikoksi töihin heinäkuun alussa - yrittäjällä on tietyt velvollisuudet (ja rästityöt) hoidettavana, vaikka kalenterissa kuinka lukisi kissankokoisilla kirjaimilla LOMA.

Onnellinen Missis L 50 vuotta Toscanan "omassa" puutarhassa! 


Kuja keskiaikaisessa Orvietossa.

Ensimmäisen kesäreissun kohde oli hartaasti odotettu synttärimatka lähi-ihmisten kanssa Toscanaan ihanalle huvilalle aivan täydelliseksi osoittautuneeseen pikkupikkukylään vuoren rinteellä lähellä Cortonan kukkulakaupunkia. Lähdimme Juhannusaattona ja kaikenkaikkiaan matkamme kesti 10 päivää, josta olimme viikon huvilalla. Alussa yövyimme Orvieton  keskiaikaisessa kaupungissa ja paluumatkalla viivymme yhden yön Roomassa. Kirjoittelen Italian lomasta enemmän, kunhan saan valokuvat järjestykseen.

Nyt kun tätä kirjoittelen elokuun lopussa, on juuri tapahtunut lomapaikkamme lähiseudulla voimakas maanjäristys. Tulee monenlaisia ajatuksia, ja tuntuu aika paljon todellisemmalta ja läheisemmältä nuo seudut ja niiden ihmiset. Ihan samanlaiset kylät ja kaupungit, joissa olimme ja kävimme ovat romahtaneet raunioiksi ja ihmiset ovat menettäneet kotinsa, perheensä, monet henkensä.



Vuoristomaisemaa meidän puutarhasta käsin.

Sittenpä oli viikon työkoneella istumisen jälkeen taas paettava reissuille, ettei vain työperäinen selkävaiva äityisi krooniseksi. Sain nimittäin ns. noidannuolen selkääni kiitokseksi istumisesta. Istuminen on vaarallista! Naprapaatin neuvottua hyvät liikkeet selkääni uskalsin lähteä köröttelemään Turusta Kuopioon autokyydillä, vaikka kyllä selkä muistutti itsestään matkalla. Mutta, reissussa kumminkin oltiin ja piti vain vältellä pitkää istumista huonossa asennossa (erittäin helppoa automatkalla...) ja muistaa oiristella selkää aika ajoin.

Mr Borsalino keittää sumpit ukkosmyrsyn uhatessa. 

Pysähdyimme matkallamme Kuopijoon Mäntässä ja kävimme Serlachiuksen Gösta -museossa ansaitsemassa rahaa museokorteillamme. Hienot oli näyttelyt ja pytingit! Toisen Serlachius-museon jätimme seuraavaan kertaan, ei makeaa
mahan täydeltä.

Kuopiossa majailimme kaksi yötä Scandic-hotellissa, joka sijaitsee aivan Kallaveden rannassa. Siitä pääsee kätevästi kävellen tai vaikka hotellin pyörää lainaten, kuten me teimme, pitkin rantoja satamaan ja toiseen suuntaan Väinölänniemeen eli kuopiolaisittain Vänärille, joka on suuri viher- ja virkistysalue. Hoksasin tämän Vänärin vasta niin loppuvaiheessa oleskeluamme, ettemme ehtineet siihen tutustua ollenkaan.

Saaristolaiva m/s Ukko ja kimalteleva Kallavesj.
Kuopiossa ihmettelimme matkustajasataman tyhjyyttä iltaiseen aikaan: oli nätti ilta, ja paikka oli hiljainen kuin huopatossutehdas, meidän lisäksi ei juuri muita näkynyt. Istuimme hetken vanhaan matkustajaterminaaliin tehdyssä kuppilassa ja päivittelimme kesäisen arki-illan hiljaisuutta. Olin varannut etukäteen seuraavalle päivälle Viinitilaristeilyn, johon kuului lounas menomatkalla, perillä Alahovin viinitilalla heidän tuotteiden maistelua ja tarinaa viininvalmistuksesta. Reissun ainoa pahaan kohtaan osunut sade sattui juuri siihen, kun siirryimme noin puolen kilometrin matkan jalan Ukko-laivalta viinituvalle. Siinä meinasi jo ihan kastua, kun olimme varautumattomia sateeseen. Ei se muuten, mutta se kamera siellä repussa...

Missis L risteilemässä.

Risteily oli oikein mukava lomapäivän ohjelmanumero, Kallaveden maisemat kauniit, viinitilan väki ihan mukavaa ja lupsakkaa, mutta näin äänenkäytön ammattilaisena otti korvaan se, että herra isäntä puhui AIVAN liian hiljaisella äänellä. Voisi jopa sanoa, että mutisi. Lisäksi, ei pidä olla turhan vaatimaton tuotteistaan: kyllä sitä kehtaa ihan kertoa ja mainostaa, mitä on tehty ja saatu aikaan, ellei sitäkin sitten alkoholilainsäädäntö kiellä.

Tuntuu kieltävän laki aika montakin asiaa. Esim. liköörien myynnin suoraan tilalta mukaan. No, me maistelimme ainakin parhaamme mukaan, ja kyllä sellaisen marjaliköörin olisi voinut mukaansa ostaakin. Ostimme sen sijaan mansikkakuohuviiniä ja valkoherukoista tehtyä puolimakeaa viiniä. Reissun makuelämyksiin kuului myös laivan lounas: itse otin muikkuja ja pottumuusia, puolisoni otti riistakäristystä ja muusia, molemmat olivat oikein maukkaita. Muikuissa maistui voi ja rukiinen kuorrutus. Jälkkäriksi oli savolainen talkkunahyve mustikoilla. Aijai, se oli niin kielen vievää, että piti käydä santsaamassa! Googletin tietty reseptiä, niin aika lailla samat ainekset, kuin yleensäkin marjarahkaan, mutta sitten lisäksi tulee sitä talkkunaa mukaan. En ole koskaan varmaan edes maistanut talkkunaa, mutta tähän se kyllä sopi!


Kahvinkeittovastaava tiskausreissulla.

Kuopiosta jatkoimme matkaamme pohjoiseen, kohteena Kuusamo ja siellä Pieni Karhunkierros. Säät olivat hyvin epävakaisia, mutta näytti siltä, että juuri seuraava päivä voisi olla poutaa sielläpäin. Majoituimme illansuussa Oulanka Basecamp -erämaahotelliin, saunoimme ja keräsimme voimia seuraavan päivän kierrokselle. Itsellä uni ei tahtonut tulla silmään, minua jännitti 10 kilometrin kierros, kun sitä kuvailtiin keskivaikeaksi - vaikeaksi. Oma kunto ei nyt aivan huipussaan ole, ja selkäkin oli vähän niin ja näin. Mietin kumminkin sitä, että jos sen lapsetkin pystyy kiertämään, niin kai sitten vähän huonompikuntoisempi tätikin...Olin jo pitkään haaveillut kyseisen kierroksen patikoimisesta.

Vettä nähtiin usein Pienellä Karhunkierroksella. 


Tuhdin aamupalan jälkeen lähdimme astelemaan polulle - ja niin hyvät kuin opasteet ja neuvot olivatkin, lähdimme väärään suuntaan ja kävelimme sitten kaksi kilometriä ylimääräistä. Siinä kohtaa oli kyllä vitsit vähissä, nimittäin maasto oli juuri niin rankkaa kuin pelkäsinkin. Oikeastaan koko kierros oli itselleni vähän taistelua. Ylämäet, joita reitillä riitti, olivat aika rankkoja kunnolleni - en tiedä oliko sitten keväällä sairastettu keuhkotulehdus vielä jättänyt jotain keuhkoihin - astmapiippu kumminkin auttoi. Huomasin vain vähän liian myöhään ottaa sen avukseni. Tunsin kyllä itseni todella voittajaksi, kun selvisin omalle kunnolle rankasta kierroksesta.

Illalla maistui etukäteen tilattu kolmen ruokalajin illallinen, sauna ja uinti. Ja sen päälle ei tarttenut unta odotella. Niin, ja sää oli mitä loistavin: pikkasen päälle 20 astetta lämpöä, aurinkoista ja nättiä. Ei paremmasta väliä! Ja näin jälkeenpäin ajatellen, meillä oli ehkä turhankin kova vauhti. Pelkäsin koko ajan, että voimat loppuu ja kiirehdin eteenpäin kuin aroporo. Onneksi tuo kameramies otti kuviakin sentään!

Aika väsynyt vaeltaja.

Oulangan Basecamp oli aivan käsittämätön paikka: keskellä korpea erämaahotelli, hirrestä tehdyt viihtyisät rakennukset ja Pienelle ja Isollekin Karhunkierrokselle pääsee aivan pihasta. (Siis jos lähtee oikeaan suuntaan, toinen suunta vie parkkipaikalle, josta suurin osa patikoijista aloittaa matkan. Käytiin katsomassa.) Ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi. Sauna kuuluu oleskelun hintaan, myös kylpytynnyri elikäs palju oli tarjolla, mutta me pulahdimme mieluummin pieneen järveen vilvoittelemaan. Sauna on mallia yhteis-, joten se aiheutti pikkasen päänvaivaa, että missä asussa sinne sitten mennään. Päädyimme kietoutumaan pyyhkeisiin. Majoittuneina oli nähdäkseni enimmäkseen ulkomaalaisia, tai sitten ne, jotka eivät puhuneet mitään, olivat myös suomalaisia. Basecamp tarjoaa sekä talvella että kesällä erilaisia aktiviteetteja, koskenlaskua, kanoottiretkeilyä yms. Kyllä siellä luonnonrauhassa viihtyi! Huoneissa ei ollut telkkaria, eikä sitä kyllä kaivannut, hyvä WIFI oli kumminkin. Pienenä kehitysehdotuksena voisi olla vaikka minijääkaappi huoneissa, mutta ymmärrän hyvin senkin, että ravintola haluaa myydä omia palveluitaan, mikä ehkä jäisi vähäisemmäksi, jos vieraat mussuttavat omia eväitään huoneissa. Meillä hurisi vessassa autokylmälaukku, niin kyllä sillä saatiin vähäiset ruokatarpeet pysymään kylmänä.

No mutta, ettei tulisi aivan liian pitkä posti tästä, ja juttua kyllä riittää seuraavaankin kertaan, NIIN lopetan tällä kertaa tähän muistelut! Toivottavasti pian taas jatkuu!



tiistai 31. toukokuuta 2016

Tontuille töitä Meri-Lapissa

LumiLinna näyttely on avoinna vielä ainakin tämän kesän Tullimakasiinissa ja sen jälkeen vielä toistaiseksi tuntemattomassa paikassa ja muodossa. Kannattaa tutustua NYT!


Mitä nähtävää Kemissä on matkailijalle?

Hieman hämmentynein mielin palailen Meri-Lapin reissulta, joka tällä kertaa keskittyi yksinomaan Kemin kaupungin - ja sielläkin keskusta-alueen - tarjontaan. Yritän miettiä kokemuksia turistin näkökulmasta, mutta kovin hankalaa se on, kun kaupunkiin on voimakkaat tunnesiteet. Mitä satunnainen ohikulkija voi saada Kemin kaupungin tarjonnasta irti ja matkustaisiko joku oikein "vasiten" Kemiin lomalle? Edellisessä Kemi-aiheisessa kirjoituksessani hehkutin merta, ja se on edelleen omasta mielestäni upeinta Kemiä, mutta ymmärän kyllä matkailijaa, jolle kaunis maisema ei riitä.

Kyllä tässä maisemassa silmä ja sielu lepää.

Kemin kaupunki ja Kemin Matkailu Oy ovat panostaneet matkailuun viimeisten 20 vuoden aikana voimakkaasti. Matkailun työllistävä vaikutus on merkittävä: yksin Kemin Matkailu Oy:ssä työskentelee ympärivuotisesti 14 työntekijää ja talvikaudella perusjoukkoon liittyy 70 henkilöä lisää. Lukuisten yhteistyöyritysten kautta työllistävä vaikutus moninkertaistuu. Kemin matkailun kasvuohjelman tavoitteena on saada alueelle viisi uutta matkailupalveluja tarjoavaa yritystä vuosittain.

Pienen kaupungin suuri linna

Tutustuin Kemin Matkailu Oy:n  tiedottajan Noora Barrian kanssa vanhassa Tullimakasiinissa olevaan LumiLinna näyttelyyn, joka on avattu viime vuonna linnan 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Aivan alkuun LumiLinnaan oli vapaa sisäänpääsy ja kaupunki tarjosi komeat avajaiset, joissa hyvin itse muistan mm. Karita Mattilan esiintyneen, kun tapahtumaa seurattiin televisiosta Turusta käsin. Alkuun LumiLinnan pystytys sai kaupunkilaisilta kovasti kritiikkiä, kun verorahoja käytettiin moiseen turhuuteen. Nykyään LumiLinnaa hallinnoi Kemin Matkailu Oy ja sen toiminta on jo pitkään ollut voitollista matkailuliiketoimintaa.

LumiLinna 2016. 
.
LumiLinna on pystytetty eri aikoina vähän eri paikkoihin kaupungissa, ja ensi vuonna on taas edessä muutto rantaviivaa pitkin etelään sisäsatamasta Mansikkanokalle. Syy muuttoon on suunnitelmassa kehittää Mansikkanokan alueesta ympärivuotinen kohde, johon tulee LumiLinnan lisäksi jonkinlainen pienen mittakaavan "kesälumilinna", luksusvilloja sekä LumiLinnan palvelupiste.

Seaside Glass Villas, kuva: Kemin Matkailu Oy

Sampo vie jään läpi uimareissulle

LumiLinnan lisäksi Kemin vanha matkailuvetonaula on Jäänmurtaja Sampo, joka tekee risteilyjä Perämerellä talvisaikaan ja kesällä siihen voi tutustua Ajoksen satamassa vaikkapa kahvittelun tai etukäteen tilatun tutustumiskierroksen merkeissä. Itselläni on ollut mahdollisuus osallistua Sampolla häihin (lauloin reelingiltä hääparille keskellä jäistä merta) sekä Turun päässä telakoituneella paatilla hauskoihin kekkereihin. Muille turisteille Sampo-risteilyyn kuuluu mm. pulikointia kelluntapuvuissa laivan vierellä avannossa. Se se vasta eksoottista puuhaa on! Noora Barrian mukaan risteilyjä myydään jo talvelle 2018, joten niin vain epäilevät tuomaat ovat olleet tämänkin matkailuhankkeen suhteen väärässä!

Jäänmurtaja Sampo matkalla kotiin Aurajokisuulla. 

Tonttuhommiin Kemmiin?

Kemin matkailuskenen uusin tulokas on 11. kesäkuuta avattava Joulupukin Satamakonttori sisäsatamassa. Sen tarkoituksena on houkutella lapsia ja lapsenmielisiä Joulun taian äärelle kauniissa, vanhassa aittarakennuksessa. Koska kyseessä on uusi konsepti, nähtäväksi jää, miten se otetaan vastaan. Itse henkilökohtaisesti toivon, että kohde säilyttää laadukkuuden ja aitouden, eikä sorru muovisen väsähtäneeseen tunnelmaan, jonka koin kohtaavani Napapiirin Joulupukin Pajakylässä.


Puitteet ovat kyllä oivat: vanhat ranta-aitat ovat ilo silmälle ja meren läheisyys tuo oman tunnelmansa vuoden ympäri. Töitä olisi siis tarjolla kielitaitoisille, iloisille tontuille, täältä löytyy lisätietoa! Pitäisköhän lähteä kesätöihin? Ainakin joululaulut sujuisivat vuosien kokemuksella!

Oma Kemi - eri Kemi?

Huomaan, että omien tärkeiden asioiden joukossa ei juurikaan matkailunäkökulmilla ole virkaa: meri, luonto, tuttu pikkukaupungin tunnelma rauhallisine, leveine katuineen, tutut rakennukset ja tietenkin rakkaat ihmiset tekevät oman kotikaupungin omaksi. Kemiläiset ovat ehkä keskimäärin aika itseään tyrkyttämättömiä, mutta kun saa kemiläisen ystäväksi, niin uskollisempaa saa hakea! Ja tämähän ei ole yhtään puolueellinen lausunto!
Kullerot aloittivat kukintaansa jo toukokuun lopussa!

Yhteistyössä Kemin Matkailu Oy:n kanssa.
EDIT: 2.6.2016 korjattu muutama asiavirhe

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

lauantai 28. toukokuuta 2016

Louhisaaressa simaostoksilla


Tervetuloa 1600-1800 -luvuille!
Kaunis kevätkesän lauantaipäivä innosti keksimään vuosi sitten hankituille Museokorteille käyttöä ja tekemään pienen maakuntaretken. Muisteluiden mukaan, tämä oli ensimmäinen visiittimme Louhisaaren kartanoon - mikä sinänsä on hämmästyttävää, sen verran kiinnostavasta ja Suomen oloissa harvinaislaatuisesta historiallisesta kohteesta on kuitenkin kyse.


Kiiruhdimme pitkin Askaisten maalaismaisemia ja kyläteitä ehtiäksemme aina tasatunnein alkavalle kierrokselle, joka on ainoa tapa tutusta kartanoon - ja ehdottomasti historiasta sai näin myös enemmän irti. Opastusporukka oli jo ehtinyt toiseen kerrokseen, josta kierros alkoi, mutta meidät johdateltiin ystävällisesti liittymään seurueeseen.


Ihan ensimmäinen henkilökohtainen hämmästys syntyi siitä, kun meidät saatellut opas kertoi heti porraskäytävässä, että sen pienet kattomaalaukset ovat 1600-luvulta. Olin heti halolla päähän lyöty siitä, että kartano oli rakennettu 1650-luvulla! En ollut jotenkin osannut ajatella, että se olisi niin vanha. Ylin kerros oli 1600- ja 1700-luvun tyyliä ja Flemingien ajoilta ja keskikerros oli 1800-luvun tyyliä Mannerheim-suvun ajoilta.


Louhisaari kuuluu Kansallismuseoon ja esineistö on historiallista, mutta ei mitenkään alkuperäistä. Kartanoon on vuosisatojen mittaan kohdistunut mm. ryöstöretkiä, jolloin aivan kaikki, mikä irti on lähtenyt, on viety. Myöskään kaikkien tilojen käytöstä ei ole säilynyt tarkkaa tietoa, mutta huoneisiin on rakennettu erilaisia interiöörejä, mm. musiikkihuone, aikuisten makuuhuoneita, isännän vastaanottohuone jne. Talossa on myös seinien sisään upotettu sisäpuhelin herrainkerroksesta palvelusväen tiloihin, eli kännykkä 1600-luvulta!

Ainakin voi kuvitella, että tässä nukkui pikku-marski :-).

Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim syntyi Louhisaaren kartanossa 1867 ja eli siellä 11-vuotiaaksi asti, jolloin kartano jouduttiin myymään talousvaikeuksien vuoksi. Erilaisten vaiheiden jälkeen vuonna 1961 kartano viimein päätyi museolaitoksen käsiin ja restauroinnin jälkeen avattiin yleisölle vuonna 1967.

Kolmannen kerroksen kattomaalaukset ovat 1600-luvulta ja ovat Euroopan mittakaavassa harvinaisia.




Maistuisiko uni paremmin Suomen ainokaisten barokkiverhojen takana vai 1800-luvun pedissä?


Kevätretkeen kuuluu tietysti maistuva ruokahetki. Kartanon ravintolassa tarjotaan päivittäin buffet-lounas, joka oli varsin maukasta salaatteineen ja itse leivotun oloisine leipineen. Marjakiisseli ei ehkä kuulosta erikoiselta jälkiruualta, mutta kun se on oikeista marjoista tehty ja sopivan kirpsakka pienen kermavaahtonokareen kanssa, niin kyllä se vain on piste iin päälle! Kanssamme sattui samaan aikaan Vespa-pyöräilijoitä kaffelan terassille, niin saimme ihailla kauniita pyöriä ruokaillessamme. Ehkä seuraava kevätretki vuokratulla Vespalla??

Ai niin, se sima: Louhisaaren simassa käytetään mustaherukanlehtiä sitruunan lisäksi. Simaa myydään lasi- ja pullokaupalla kaffela-ravintolassa. Otettiin kaksi pulloa ja onhan se raikas juoma. Resehti löytyy täältä.



tiistai 17. toukokuuta 2016

Oulussa koulu(ttama)ssa ja herkuttelemassa



Käväisin reissun Oulussa pitämässä koulutuksen toukokuisena maanantai-iltana. Koulutuspaikkana oli ravintola Toripolliisi, joka sijaitsee luonnollisesti torin reunalla Toripolliisi-patsaan valvovan silmän alla. Patsaasta täytyy lähteä uudelleen ottamaan kuva, näköjään.

Reissun kohokohtia olivat - niinkuin minulla usein - hyvät ruokapöytien antimet. Olen mainostanut Oulun Radisson Blun Super Breakfastia parhaaksi syömäkseni hotelliaamiaiseksi, mutta ei hullumpi ollut heidän lounaansakaan. Valitsin pelkän bataattikeiton, koska en halunnut väsyttää oloani raskaammilla ruuilla ennen illalla olevaa työhommaa. Keitto oli superhyvä, palvelu miellyttävää kaikin puolin.

Illalla söin koulutustilaisuuden jälkeen Toripolliisissa spelttipihvejä ja nuudeliwokkia, annos tuntui sopivan keveältä illalla nautittavaksi. Kyytipoikana maistui saksalainen riesling. Annos oli ehkä olemukseltaan turhan rasvainen, jotain kasvista sopisi laittaa minun makuuni joukkoon enenmmänkin. Lime raikasti suutuntumaa mukavasti, kun sitä älysin pirskautella mukaan.

Radisson Blun kahden hengen huone oli varsin hulppea yhden käyttöön, siellä oli jopa divaani, josta luultavasti saa kolmannen pedin. Ikkunasta oli mukavat näkymät meren poukamalle ja siitä alkavalle Laanaojalle (oik. Plaanaoja eli Kaupunginoja, minä muistelin, että nimi on Laanioja). Taustalla Merikosken sillat, ja puistoa halkovat pyörätiet, joista Oulu onkin maankuulu.


Näkymä hotellihuoneesta. Toisella puolen taloa on tori, teatteri ja kirjasto, jotka on rakennettu meren päälle!

Hotelli Radisson Blun aamiainen on kyllä vertaansa vailla, mutta täytyy myöntää, että muistot olivat aavistuksen kultaantuneet. Erikoisuutena on asiakkalle tilauksesta paistettavat munakkaat, ja muistini mukaan myös lätyt - mutta nyt plättyjä oli valmiina tarjolla (en ainakaan muuta huomannut, voin olla väärässä) ja kokki keskittyi munakkaisiin. Otin munakkaan briellä ja kesäkurpitsalla. Kylkeen hain vähän graavilohta. Kuohuviiniä sai mallata omenamehu, olihan se sen verran juhlavaa aamuruokaa.

Paikallisena erikoisuutena leipäpöydässä oli rieskaa, vihanneksissa oli tarjolla vähän muutakin kuin tomaattia ja kurkkua, mm. retiisiä ja lehtikaalia. Erilaisia juustoja oli runsain määrin, jopa tälläisella juustohiirellä jäi kaikki sortit maistamatta. Makeita leivonnaisia oli myös monia laatuja, itse maistoin yhden amerikkalaisen pannukakun lakkahillolla. Ja päälle aina niin happamia marjoja iliman sokeria!

Saavumme hetken kuluttua Ouluun, joka on Suomen viidenneksi suurin kaupunki.


Turku on siitä ongelmallinen paikka, että täältä ei ole juurikaan suoria lentoyhteyksiä minnekään. Muutama vuosi sitten Air Balticilla oli yritys lentää Turun ja Oulun väliä, mutta sekin tyssäsi. Nyt matkustin ensin bussilla Helsinki-Vantaalle ja siitä lento Ouluun Norwegianilla. Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa Norskin kyydistä ja palveluista, kaikki toimii, käsimatkapakaasi saa olla sentään jonkunlaisen kokoinen ja mikä parasta, koneessa on wifi! Oulun lennot maksoivat ihan kokonaista 50 €, saman verran bussit meno-paluu Turkuun. En ollutkaan hoksannut, että jossain vaiheessa bussien ajoaika Turusta Hesan kentälle on lyhentynyt, se on enää hippasen päälle kaksi tuntia, ettei sikseks paha, jos vaan aikataulut natsaa. Ja kuten eilen huomasin minä ja muutamat muutkin, kehäkolmosella on taas jonkin sortin työmaata, joka hidastaa kaikkien, myös meidän turkulaisten matkaa Vantaan kentälle. Kestää kuulemma koko kesän, että voi! 


Lentokenttien aavoilla tuulee...ja myös sataa. Mutta Norskilla on kuivaa kyytiä! 


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kemistä oon ja kehtaan sanua


Kemi - meren ja jään kaupunki.

Mitä rakkaasta synnyinkaupungistani Kemistä voisi kertoa? Monet tietävät Kemistä Lumilinnan ja ehkä jotkut muistavat sen pienenä puunjalostusteollisuuskaupunkina jossain pohjoisessa. Otsikkoni on vanha Kemin kaupungin slogan, josta olen vääntänyt blogini nimen. Kertonee jotain siitä, että kemiläisyydessä olisi jotain noloa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistan kyllä lapsuudessa väitelleeni rovaniemeläisten musiikkileirikavereiden kanssa siitä, että haiseeko Kemissä pahalta vai ei. Nykyään kyllä tunnen tehtaiden hajun itsekin nokassani, kun olen sieltä ollut pois jo 30 vuotta. Muuta hävettävää kotikaupungistani en havaitse ja nuokin hajun lähteet ovat tuoneet leivän pöytään lukuisiin kemiläiskoteihin.

Sisäänkäymässä Lumilinnaan 2016.
Olkoonkin niin, että Kemin viehätys ei välttämättä aukea, jos hurauttaa ohikulkutietä Lappiin ja nenä tavoittaa eteläpuolella Veitsiluodon paperitehtaan (nyk. Stora Enso) ja pohjoispuolella Kemiyhtiön (nyk. Metsä Fibre) sellutehtaan aromit. Silloin jäävät näkemättä kaupungin rantojen viehättävät merinäkymät, kesällä kimmeltävän puhtaat vedet ja talvella jääkannnen päällä hiihtelevät kaupunkilaiset. Kemi on ehkä kutistunut (vai olenko minä kasvanut...) entisestä loistostaan, mutta siinä onkin pikkukaupungin viehätystä, kun autolla pääsee ajamaan haluamansa kauppaliikkeen edustalle aivan ilmaiseen parkkiin.

Kuva otettu kaupungintalon näköalatasanteelta. Ylhäällä oikealla sauhuaa sellutehdas.
Kauneinta Kemissä on meri. Sitä on vaikea sivuuttaa ja sen ympärille kiertyy paljon kaupungin elämää: veneillään ja saarimökkeillään tai ainakin vähintään talvisin tehdään hiihtoretkiä jään päällä. Itse nautin lapsena ehkä eniten uimisesta, veneilyä ei meidän perheessä harrastettu - saaressa käytiin pienen soutumatkan päässä, ja sieltä onkin mukavat muistot ongintaretkistä, kanootilla melomisesta ja yrityksestä purjehtia optimistijollalla. Yritys päätyi siihen, että isän piti hakea minut pois soutamalla. Taisi olla vastatuulta?

Nykyisin veneily sujuu näin mukavasti veljen kyydissä. Kampaus vaan ei kestä vauhdissa!
Merenrantakaupunkina Kemin rannat olivat suhteellisen pitkään täysin hyödyntämättä matkailijoiden ja kaupunkilaisten iloksi. Nykyisin kaupunginranta on mukava ja viihtyisä oleskelu- ja käveleskelyalue nauttia vaikkapa kauniista kesäillasta ja yöttömän yön valosta. Alueella on kahden pursiseuran ravintolat, muitakin kesäkuppiloita, kauniita istutuksia, pienvenesatama ja merinäköala kaupan päälle. Kyllä kelpaa istahtaa lasilliselle!

Kemi on Suomen Monaco! Tervetuloa ruuhkattomaan Suomeen! 
Kyllä vain - Kemiin on päästävä nauttimaan rauhasta ja kiireettömyydestä aina aika ajoin. Ehkä tämä on kuitenkin vain illuusio - kiirettä kuuluu välillä sielläkin pitävän. Mutta ainakin kemiläinen ruuhka on jotain aivan muuta kuin esim. Kupittaan Citymarketin ihmispaljous juhlapyhän edellä. Olimme Kemin torin Kalle´s Burgerissa viime Pääsiäisen aikaan ja sinne tuli jälkeemme viisi ihmistä, niin eiköhän jo keittiössä menneet tilaukset sekaisin ja väärään järjestykseen! Mutta ei se mitään, Kemi Burger oli niin makoisa lähialueen alkuaineista rakennettuna, että sen kannattaa kokea vaikka vähän hitaammallakin palvelulla. Ei kai sitä lentää tarvi, vaikka turkulaiset tulee purilaiselle?

Lähes sankari siis itsekin! Kotikaupunkia taivaalta käsin.