keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Laiskaa matkailua Turusta suoraan Keski-Eurooppaan

Gdansk - eurooppalainen kaupunki 

Turusta pääsee, ja on jo muutamankin vuoden ajan päässyt kätevästi suoraan ulkomaille kulkematta idän kautta - siis muuallekin kuin Tukholmaan, jonne ja jonka kautta pidemmälle Eurooppaan olemme perheen kanssa reissanneet lukuisia kertoja automatkoille vuosikymmenten mittaan. Itse asiassa, jo ennen perhettä karkasin juuri ja juuri 18-vuotiaana ensimmäiselle oikealle ulkomaanmatkalleni Ruisrokista kemiläiskavereitten kanssa Tukholman kautta Köpikseen, mikä oli valtava elämys pikkukaupungin nuorelle ihmiselle. Olutta ja viiniä kioskista! Ei yöpaikkaa! Katkarapusulatejuustoa! Kävelykatu! Ehkäpä siitä lähtien olen hinkunut nimenomaan eurooppalaisiin kaupunkeihin, mitkään teneriffat ei ole koskaan niin kiehtoneet. Toisen ulkomaanmatkan (jos ei lasketa lapsuudenperheen kanssa tekemiäni reissuja Ruotsissa ja Norjassa) tein sitten tuoreena ylioppilaana silloisen poikaystävän ja nykyisen mieheni kanssa ja se oli tietenkin ajan tavan mukaan Interrail-junaseikkailu ympäri Eurooppaa. Täytyypä kirjoittaa tästä omasta matkailuhistoriasta oikein oma postaus, ettei mene vallan nostalgiaksi koko tämä kirjoitus :-).

Kirkko kesän kotikadullamme.


Saako Gdanskiin mennä ilman Sopot-pakkoa?


Olimme talviloman mahdollistamana muutaman päivän Gdanskissa, emmekä tälläkään kertaa käyttäneet kaupunkia vain astinlautana rantaelämään ja kuulemma niin ihastuttavaan Sopotin kaupunkiin. Gdansk riitti meille ihan hyvin edelleen eikä hieman Suomea pidemmällä ollut kevätkään antanut toiveita vielä bikineihin sonnustautumisesta. Se on jännä, kun puhutaan Gdanskista, niin monet nostavat viimeistään toisessa lauseessa esiin, kuinka viehättävä Sopot on ja käymisen arvoinen. Uskon sen, viime juhannuksen säät olivat sen verran todennäköiset myös Puolan puolellalla Itämerta, että eipä silloinkaan tullut mieleen uintihommat. Ja muuta järkeä en rannalle menemisessä näe ;-). Pakko kai se on sitten joskus sinne mennä...


Kesä Gdanskissa

Juhannuksen aikaan oli hippasen - ei paljon - lämpimäpää kuin nyt maaliskuussa, mutta mikä parasta, meitä mökittömiä ja veneettömiä ei kiusannut ainainen ikävä olo siitä, että täällä sitä vaan kaupunkikodissa vietetään ihan väärin suomalaista keskikesän juhlaa. Saatiin olla ihan niin kuin ollaan, syötiin ja juotiin hyviä ja edullisia ruokia ja juomia - jopa ihan fine diningin tasoisesti välillä. Levättiin ja nukuttiin, olihan edessä vielä töitä ennen varsinaista lomaa ja takana talven työt. Katseltiin kaupunkia kävleyetäisyydeltä. Todettiin, että nättiä on, mutta ei tullut varsinaisesti tarvetta alkaa koluta museoita tms. Meripihkamuseossa sentään käytiin, kun kyseinen luonnontuote on niin kovasti esillä kaupungissa. Meillä oli vallan viehättävä Airbnb-asunto aivan suuren Mariacka-kirkon kupeessa, mutta kuitenkin sen verran sivukadulla, ettei ravintolakatujen meteli yltänyt häiritsemään lepoamme. Ehkä ensimmäistä ikinä kertaa tuntui siltä, että osaa reissussa vain olla ja rauhoittua ilman pakkoa juosta nähtävydeltä toiseen. Ne, mitä tuli vastaan katsottiin, jos jaksettiin.


Osa Mariacka-kirkkoa, se on niin suuri, ettei mahdu yhteen kuvaan.

Maaliskuun kevätreissu 


Nyt talvilomalle mietimme jotain edullista, helppoa muutaman päivän reissua. Yhtäkkiä tulikin mieleen kesäinen mukava reissu Gdanskiin, ja aloin katsella lentoja. Olin lentää pehvalleni, kun löysin lennot hintaan 119 €, siis meno-paluu ja kahdelta hengeltä! No kunnon cheap flights -henkisesti toki tuli vielä pakaasimaksut, otimme yhden ruumaan menevän laukun, koska se oli halvempi kuin isot käsimatkalaukut. Laukun kera (ja reput selkään) lennoille tuli hintaa 139 € kahdelta hengeltä mennen tullen.

Turun kentällä järjestelyt olivat muuttuneet sitten viime kesän, Wizzairin lennolle menijät ohjattiin alakerrassa olevaan odotustilaan, joka oli kyllä melkoinen putka verrattuna yläkerran odotustiloihin korkeine kattoineen ja baareineen. Mutta siitä viis. Matkaan päästiin vähin vammoin, vain yksi hammas katkesi. Jotenkin sitä on usein niin väsähtänyt matkalle lähtiessä, niinkuin muutenkin loman alkaessa, ja puolet päästä vielä raksuttaa työasioita, että helposti reissun alkuun saa aikaiseksi jonkun perheriidan tai muuta mökötystä. Koska näin on kai usein käynyt, oltiin sitten aika hiljaa vaan koko alkumatka. Mahtoi puolalainen taksikuskikin ihmetellä, että onpa hiljaista porukkaa :-D. Ja ilman mökötystä selvittiin. Hiljaisuushan ei ole vielä tulkittavissa mökötykseksi, se on joskus vain viisautta.  

Kyllä se siitä sitten iloksi muuttui! Sunnuntaille oli varannut itselleni tuttavan suosituksesta hieronnan ja yrttinyyttihoidon Thao Thai -nimisestä paikasta. On muuten saanut myös Triadvisorissa hyviä arvioita. Aivan mahottoman rentouttava, mutta toki myös kropan kireyksien takia aika tuntuva käsittely. Ja jos joku siellä nyt hihittelee, että hihhii thaihierontaa, niin sanon vaan, että on suuri menetys, kun Suomessa kyseinen hoito on leimaantunut pelkästään erotiikkatarkoituksiin käytettäväksi. En ole missään hoidossa kyllä saanut niin kokonaisvaltaista kropan käsittelyä, joka tuntuu todella avanneen kireitä lihaksia ja jänteitä. Vaan äkkiäkös sen kroppansa saa taas huonoon kuntoon, sitten vaan lento Gdanskiin ja suunta ThaoThaihin! Eikä ole hinnalla pilattu tuo hoito: kahden tunnin käsittely kuumilla (välillä liiankin) yrittinyyteillä ja klassinen koko kehon hierontakäsittely vain 250 zlotya eli vajaa 60 €. Mietin siinä hoidossa ollessani, että miksi länsimainen lääketiede ja siihen perustuvat kehon hoidot ovat niin ihmistä pilkkovia? Jos on olkapää kipeä, niin laitetaan siihen piikki, vaikka ongelman lähde on todennäköisesti ihan jossain muualla. Onneksi olen löytänyt hyviä hoitajia myös ihan Turusta <3.

Portteja 


Gdanskin entisen Lenin-telakan portti

Siinäpä se sitten sunnuntaipäivä sujuikin hieronnasta toipumiseen ja ruuan hakemiseen jne. Loppuilta katseltiin sujuvasti puolankielisiä telkkariohjelmia. Toisena ja käytännössä viimeisenä kokonaisena matkapäivänä jaksoimme visiteerata sentään yhdessä museossa ja ostoskeskuksessa. Kävimme Gdanskin entisellä telakalla olevassa Euroopan Solidaarisuuskeskuksessa, jossa kerrottiin varsin perusteellisesti ja monikanavaisesti Puolan murtautumisesta kommunismin ikeestä. Näyttely on varsin vaikuttava, ja myös aika uuvuttava, joten sen jälkeen kannattaa suunnata askeleet museon kahvilaan ja nauttia vaikka pala ihanaa karpalojuustokakkua, kuten me teimme! Se meni niin nopsaan parempiin suihin, että edes kuvaa ei ehtinyt ottaa. 

Euroopan Solidaarisuusmuseo

Solidaarisuuden ansiota lienee sekin, että nykyään Puolassa on aivan länsimainen meininki ostosten suhteen. Mikä on toisaalta vähän tylsääkin. Ostettavaa ja ostareita riittää. Samat rätit ja lumput, mutta toki myös Turun tarjontaan nähden jotain erilaistakin. Omalta kannalta tilanne on sama Skanssissa ja Gdanskissa: vaatteet on tehty itseäni paljon pienemmille ihmisille ja saa etsiä kuin neulaa heinäsuovasta löytääkseen jotain sopivaa. Ilmeisesti Puolassakaan tukevat tädit eivät tarttee uusia vaatteita, tai sitten heille on ihan omat kaupat, joita en vielä osaa löytää. Ostarilla käyminen uuvuttaa aina, ja siispä oli pakko palailla kämpille. 


Telakan portti, täällä tapahtui isoja, koko Eurooppaa muuttaneita asioita 1980-luvulla.


Asuntoarviointia


Matkaseura ja keltainen kotitalo.

Niin, vaikka kesän kämppä oli aivan ykkösluokkaa, valitsin tälle reissulle kuitenkin toisen asunnon vielä keskeisemmältä paikalta. Nimittäin Dluga Turgin päädystä, vihreän portin luota. Kanavan rantaan oli 50 metriä matkaa ja saimme nauttia illat pitkät portin alla soittelevien muusikoiden tarjonnasta. Tosin jo toisena iltana huomasi, että sama setti toistuu...niinpä tietenkin, kenellä sitä nyt tuntikausiksi olisi koko ajan uutta soitettavaa. Sinänsä olivat taitavia poikia soittamaan, tässä bändissä oli kaksi haitaristia ja yksi viulisti.

Jostain syystä tämä asunto ei tuntunut niin viehättävältä kuin kesän koti. Varsinkaan, kun ensimmäisen yön aamupuolella joku soitti asunnon ovipuhelinta pitkään ja hartaasti, ja kun emme tietenkään avanneet ovea ties kenelle, niin hän aloitti myös hyvin pitkään kestävän potkuharjoittelun alaovella. Ei kiva. Mitäpä sitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä, kyseessähän saattoi olla joku surkea avaimen unohtanut asukas, tai sitten joku täysin asiaton kulkija, joka halusi vain lämpimään rappuun viettämään yönsä. Joka tapauksessa, lauantain ja sunnuntain välinen yö osoitti sen, että ei ole ihan rauhallinen paikka olla siinä ytimessä. Asunto oli erittäin siisti ja toiminnoiltaan riittävä lyhyelle reissulle, mutta esim ruokapöydän ja erillisen keittiön puuttuminen aiheutti sen, että emmepä kokkailleet mitään itse, ainoastaan aamukahvit keitettiin parina aamuna. Gdanskissa on kyllä niin ihania kahviloita ja ravintoloita, että rahansäästömielessäkään ei kannata itse kokata, ellei se sitten muuten satu kiinnostamaan. Kunnon ruokakauppa oli vaikeampi löytää kuin lähin ravintola, niin se vain on. 




Vihreän portin bändi

Ja pointtihan siis oli...

että joskus on vaan niin mukava, kun reissaaminen on helppoa ja edullistakin. Tietenkin, jos Lontoo olisi tunnin lentomatkan päässä Turusta, niin sinne voisi mennä useammin. Nauttikaamme täällä Turun puolessa siitä, että kotikentältä pääsee kuitenkin pikkasen erilaiseen hajuun, makuun ja tunnelmaan. Onhan ne ruotsalaiset kokosbollarit ihan hyviä, mutta niin kauan kun Tallinnaan kestää Turusta puoli päivää reissata, niin valintani on Gdansk ja sen herkut! Vielä on kokematta sen enempiä kulttuurielämyksiä, joita kaupunki tarjoaa - ja se Sopot! Mutta nyt tuntuu, että olen pahasti myöhässä, kun Boney M, yksi lapsuuden suosikkibändi, oli siellä jo vuonna 1979!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti