tiistai 31. toukokuuta 2016

Tontuille töitä Meri-Lapissa

LumiLinna näyttely on avoinna vielä ainakin tämän kesän Tullimakasiinissa ja sen jälkeen vielä toistaiseksi tuntemattomassa paikassa ja muodossa. Kannattaa tutustua NYT!


Mitä nähtävää Kemissä on matkailijalle?

Hieman hämmentynein mielin palailen Meri-Lapin reissulta, joka tällä kertaa keskittyi yksinomaan Kemin kaupungin - ja sielläkin keskusta-alueen - tarjontaan. Yritän miettiä kokemuksia turistin näkökulmasta, mutta kovin hankalaa se on, kun kaupunkiin on voimakkaat tunnesiteet. Mitä satunnainen ohikulkija voi saada Kemin kaupungin tarjonnasta irti ja matkustaisiko joku oikein "vasiten" Kemiin lomalle? Edellisessä Kemi-aiheisessa kirjoituksessani hehkutin merta, ja se on edelleen omasta mielestäni upeinta Kemiä, mutta ymmärän kyllä matkailijaa, jolle kaunis maisema ei riitä.

Kyllä tässä maisemassa silmä ja sielu lepää.

Kemin kaupunki ja Kemin Matkailu Oy ovat panostaneet matkailuun viimeisten 20 vuoden aikana voimakkaasti. Matkailun työllistävä vaikutus on merkittävä: yksin Kemin Matkailu Oy:ssä työskentelee ympärivuotisesti 14 työntekijää ja talvikaudella perusjoukkoon liittyy 70 henkilöä lisää. Lukuisten yhteistyöyritysten kautta työllistävä vaikutus moninkertaistuu. Kemin matkailun kasvuohjelman tavoitteena on saada alueelle viisi uutta matkailupalveluja tarjoavaa yritystä vuosittain.

Pienen kaupungin suuri linna

Tutustuin Kemin Matkailu Oy:n  tiedottajan Noora Barrian kanssa vanhassa Tullimakasiinissa olevaan LumiLinna näyttelyyn, joka on avattu viime vuonna linnan 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Aivan alkuun LumiLinnaan oli vapaa sisäänpääsy ja kaupunki tarjosi komeat avajaiset, joissa hyvin itse muistan mm. Karita Mattilan esiintyneen, kun tapahtumaa seurattiin televisiosta Turusta käsin. Alkuun LumiLinnan pystytys sai kaupunkilaisilta kovasti kritiikkiä, kun verorahoja käytettiin moiseen turhuuteen. Nykyään LumiLinnaa hallinnoi Kemin Matkailu Oy ja sen toiminta on jo pitkään ollut voitollista matkailuliiketoimintaa.

LumiLinna 2016. 
.
LumiLinna on pystytetty eri aikoina vähän eri paikkoihin kaupungissa, ja ensi vuonna on taas edessä muutto rantaviivaa pitkin etelään sisäsatamasta Mansikkanokalle. Syy muuttoon on suunnitelmassa kehittää Mansikkanokan alueesta ympärivuotinen kohde, johon tulee LumiLinnan lisäksi jonkinlainen pienen mittakaavan "kesälumilinna", luksusvilloja sekä LumiLinnan palvelupiste.

Seaside Glass Villas, kuva: Kemin Matkailu Oy

Sampo vie jään läpi uimareissulle

LumiLinnan lisäksi Kemin vanha matkailuvetonaula on Jäänmurtaja Sampo, joka tekee risteilyjä Perämerellä talvisaikaan ja kesällä siihen voi tutustua Ajoksen satamassa vaikkapa kahvittelun tai etukäteen tilatun tutustumiskierroksen merkeissä. Itselläni on ollut mahdollisuus osallistua Sampolla häihin (lauloin reelingiltä hääparille keskellä jäistä merta) sekä Turun päässä telakoituneella paatilla hauskoihin kekkereihin. Muille turisteille Sampo-risteilyyn kuuluu mm. pulikointia kelluntapuvuissa laivan vierellä avannossa. Se se vasta eksoottista puuhaa on! Noora Barrian mukaan risteilyjä myydään jo talvelle 2018, joten niin vain epäilevät tuomaat ovat olleet tämänkin matkailuhankkeen suhteen väärässä!

Jäänmurtaja Sampo matkalla kotiin Aurajokisuulla. 

Tonttuhommiin Kemmiin?

Kemin matkailuskenen uusin tulokas on 11. kesäkuuta avattava Joulupukin Satamakonttori sisäsatamassa. Sen tarkoituksena on houkutella lapsia ja lapsenmielisiä Joulun taian äärelle kauniissa, vanhassa aittarakennuksessa. Koska kyseessä on uusi konsepti, nähtäväksi jää, miten se otetaan vastaan. Itse henkilökohtaisesti toivon, että kohde säilyttää laadukkuuden ja aitouden, eikä sorru muovisen väsähtäneeseen tunnelmaan, jonka koin kohtaavani Napapiirin Joulupukin Pajakylässä.


Puitteet ovat kyllä oivat: vanhat ranta-aitat ovat ilo silmälle ja meren läheisyys tuo oman tunnelmansa vuoden ympäri. Töitä olisi siis tarjolla kielitaitoisille, iloisille tontuille, täältä löytyy lisätietoa! Pitäisköhän lähteä kesätöihin? Ainakin joululaulut sujuisivat vuosien kokemuksella!

Oma Kemi - eri Kemi?

Huomaan, että omien tärkeiden asioiden joukossa ei juurikaan matkailunäkökulmilla ole virkaa: meri, luonto, tuttu pikkukaupungin tunnelma rauhallisine, leveine katuineen, tutut rakennukset ja tietenkin rakkaat ihmiset tekevät oman kotikaupungin omaksi. Kemiläiset ovat ehkä keskimäärin aika itseään tyrkyttämättömiä, mutta kun saa kemiläisen ystäväksi, niin uskollisempaa saa hakea! Ja tämähän ei ole yhtään puolueellinen lausunto!
Kullerot aloittivat kukintaansa jo toukokuun lopussa!

Yhteistyössä Kemin Matkailu Oy:n kanssa.
EDIT: 2.6.2016 korjattu muutama asiavirhe

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

lauantai 28. toukokuuta 2016

Louhisaaressa simaostoksilla


Tervetuloa 1600-1800 -luvuille!
Kaunis kevätkesän lauantaipäivä innosti keksimään vuosi sitten hankituille Museokorteille käyttöä ja tekemään pienen maakuntaretken. Muisteluiden mukaan, tämä oli ensimmäinen visiittimme Louhisaaren kartanoon - mikä sinänsä on hämmästyttävää, sen verran kiinnostavasta ja Suomen oloissa harvinaislaatuisesta historiallisesta kohteesta on kuitenkin kyse.


Kiiruhdimme pitkin Askaisten maalaismaisemia ja kyläteitä ehtiäksemme aina tasatunnein alkavalle kierrokselle, joka on ainoa tapa tutusta kartanoon - ja ehdottomasti historiasta sai näin myös enemmän irti. Opastusporukka oli jo ehtinyt toiseen kerrokseen, josta kierros alkoi, mutta meidät johdateltiin ystävällisesti liittymään seurueeseen.


Ihan ensimmäinen henkilökohtainen hämmästys syntyi siitä, kun meidät saatellut opas kertoi heti porraskäytävässä, että sen pienet kattomaalaukset ovat 1600-luvulta. Olin heti halolla päähän lyöty siitä, että kartano oli rakennettu 1650-luvulla! En ollut jotenkin osannut ajatella, että se olisi niin vanha. Ylin kerros oli 1600- ja 1700-luvun tyyliä ja Flemingien ajoilta ja keskikerros oli 1800-luvun tyyliä Mannerheim-suvun ajoilta.


Louhisaari kuuluu Kansallismuseoon ja esineistö on historiallista, mutta ei mitenkään alkuperäistä. Kartanoon on vuosisatojen mittaan kohdistunut mm. ryöstöretkiä, jolloin aivan kaikki, mikä irti on lähtenyt, on viety. Myöskään kaikkien tilojen käytöstä ei ole säilynyt tarkkaa tietoa, mutta huoneisiin on rakennettu erilaisia interiöörejä, mm. musiikkihuone, aikuisten makuuhuoneita, isännän vastaanottohuone jne. Talossa on myös seinien sisään upotettu sisäpuhelin herrainkerroksesta palvelusväen tiloihin, eli kännykkä 1600-luvulta!

Ainakin voi kuvitella, että tässä nukkui pikku-marski :-).

Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim syntyi Louhisaaren kartanossa 1867 ja eli siellä 11-vuotiaaksi asti, jolloin kartano jouduttiin myymään talousvaikeuksien vuoksi. Erilaisten vaiheiden jälkeen vuonna 1961 kartano viimein päätyi museolaitoksen käsiin ja restauroinnin jälkeen avattiin yleisölle vuonna 1967.

Kolmannen kerroksen kattomaalaukset ovat 1600-luvulta ja ovat Euroopan mittakaavassa harvinaisia.




Maistuisiko uni paremmin Suomen ainokaisten barokkiverhojen takana vai 1800-luvun pedissä?


Kevätretkeen kuuluu tietysti maistuva ruokahetki. Kartanon ravintolassa tarjotaan päivittäin buffet-lounas, joka oli varsin maukasta salaatteineen ja itse leivotun oloisine leipineen. Marjakiisseli ei ehkä kuulosta erikoiselta jälkiruualta, mutta kun se on oikeista marjoista tehty ja sopivan kirpsakka pienen kermavaahtonokareen kanssa, niin kyllä se vain on piste iin päälle! Kanssamme sattui samaan aikaan Vespa-pyöräilijoitä kaffelan terassille, niin saimme ihailla kauniita pyöriä ruokaillessamme. Ehkä seuraava kevätretki vuokratulla Vespalla??

Ai niin, se sima: Louhisaaren simassa käytetään mustaherukanlehtiä sitruunan lisäksi. Simaa myydään lasi- ja pullokaupalla kaffela-ravintolassa. Otettiin kaksi pulloa ja onhan se raikas juoma. Resehti löytyy täältä.



tiistai 17. toukokuuta 2016

Oulussa koulu(ttama)ssa ja herkuttelemassa



Käväisin reissun Oulussa pitämässä koulutuksen toukokuisena maanantai-iltana. Koulutuspaikkana oli ravintola Toripolliisi, joka sijaitsee luonnollisesti torin reunalla Toripolliisi-patsaan valvovan silmän alla. Patsaasta täytyy lähteä uudelleen ottamaan kuva, näköjään.

Reissun kohokohtia olivat - niinkuin minulla usein - hyvät ruokapöytien antimet. Olen mainostanut Oulun Radisson Blun Super Breakfastia parhaaksi syömäkseni hotelliaamiaiseksi, mutta ei hullumpi ollut heidän lounaansakaan. Valitsin pelkän bataattikeiton, koska en halunnut väsyttää oloani raskaammilla ruuilla ennen illalla olevaa työhommaa. Keitto oli superhyvä, palvelu miellyttävää kaikin puolin.

Illalla söin koulutustilaisuuden jälkeen Toripolliisissa spelttipihvejä ja nuudeliwokkia, annos tuntui sopivan keveältä illalla nautittavaksi. Kyytipoikana maistui saksalainen riesling. Annos oli ehkä olemukseltaan turhan rasvainen, jotain kasvista sopisi laittaa minun makuuni joukkoon enenmmänkin. Lime raikasti suutuntumaa mukavasti, kun sitä älysin pirskautella mukaan.

Radisson Blun kahden hengen huone oli varsin hulppea yhden käyttöön, siellä oli jopa divaani, josta luultavasti saa kolmannen pedin. Ikkunasta oli mukavat näkymät meren poukamalle ja siitä alkavalle Laanaojalle (oik. Plaanaoja eli Kaupunginoja, minä muistelin, että nimi on Laanioja). Taustalla Merikosken sillat, ja puistoa halkovat pyörätiet, joista Oulu onkin maankuulu.


Näkymä hotellihuoneesta. Toisella puolen taloa on tori, teatteri ja kirjasto, jotka on rakennettu meren päälle!

Hotelli Radisson Blun aamiainen on kyllä vertaansa vailla, mutta täytyy myöntää, että muistot olivat aavistuksen kultaantuneet. Erikoisuutena on asiakkalle tilauksesta paistettavat munakkaat, ja muistini mukaan myös lätyt - mutta nyt plättyjä oli valmiina tarjolla (en ainakaan muuta huomannut, voin olla väärässä) ja kokki keskittyi munakkaisiin. Otin munakkaan briellä ja kesäkurpitsalla. Kylkeen hain vähän graavilohta. Kuohuviiniä sai mallata omenamehu, olihan se sen verran juhlavaa aamuruokaa.

Paikallisena erikoisuutena leipäpöydässä oli rieskaa, vihanneksissa oli tarjolla vähän muutakin kuin tomaattia ja kurkkua, mm. retiisiä ja lehtikaalia. Erilaisia juustoja oli runsain määrin, jopa tälläisella juustohiirellä jäi kaikki sortit maistamatta. Makeita leivonnaisia oli myös monia laatuja, itse maistoin yhden amerikkalaisen pannukakun lakkahillolla. Ja päälle aina niin happamia marjoja iliman sokeria!

Saavumme hetken kuluttua Ouluun, joka on Suomen viidenneksi suurin kaupunki.


Turku on siitä ongelmallinen paikka, että täältä ei ole juurikaan suoria lentoyhteyksiä minnekään. Muutama vuosi sitten Air Balticilla oli yritys lentää Turun ja Oulun väliä, mutta sekin tyssäsi. Nyt matkustin ensin bussilla Helsinki-Vantaalle ja siitä lento Ouluun Norwegianilla. Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa Norskin kyydistä ja palveluista, kaikki toimii, käsimatkapakaasi saa olla sentään jonkunlaisen kokoinen ja mikä parasta, koneessa on wifi! Oulun lennot maksoivat ihan kokonaista 50 €, saman verran bussit meno-paluu Turkuun. En ollutkaan hoksannut, että jossain vaiheessa bussien ajoaika Turusta Hesan kentälle on lyhentynyt, se on enää hippasen päälle kaksi tuntia, ettei sikseks paha, jos vaan aikataulut natsaa. Ja kuten eilen huomasin minä ja muutamat muutkin, kehäkolmosella on taas jonkin sortin työmaata, joka hidastaa kaikkien, myös meidän turkulaisten matkaa Vantaan kentälle. Kestää kuulemma koko kesän, että voi! 


Lentokenttien aavoilla tuulee...ja myös sataa. Mutta Norskilla on kuivaa kyytiä! 


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kemistä oon ja kehtaan sanua


Kemi - meren ja jään kaupunki.

Mitä rakkaasta synnyinkaupungistani Kemistä voisi kertoa? Monet tietävät Kemistä Lumilinnan ja ehkä jotkut muistavat sen pienenä puunjalostusteollisuuskaupunkina jossain pohjoisessa. Otsikkoni on vanha Kemin kaupungin slogan, josta olen vääntänyt blogini nimen. Kertonee jotain siitä, että kemiläisyydessä olisi jotain noloa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistan kyllä lapsuudessa väitelleeni rovaniemeläisten musiikkileirikavereiden kanssa siitä, että haiseeko Kemissä pahalta vai ei. Nykyään kyllä tunnen tehtaiden hajun itsekin nokassani, kun olen sieltä ollut pois jo 30 vuotta. Muuta hävettävää kotikaupungistani en havaitse ja nuokin hajun lähteet ovat tuoneet leivän pöytään lukuisiin kemiläiskoteihin.

Sisäänkäymässä Lumilinnaan 2016.
Olkoonkin niin, että Kemin viehätys ei välttämättä aukea, jos hurauttaa ohikulkutietä Lappiin ja nenä tavoittaa eteläpuolella Veitsiluodon paperitehtaan (nyk. Stora Enso) ja pohjoispuolella Kemiyhtiön (nyk. Metsä Fibre) sellutehtaan aromit. Silloin jäävät näkemättä kaupungin rantojen viehättävät merinäkymät, kesällä kimmeltävän puhtaat vedet ja talvella jääkannnen päällä hiihtelevät kaupunkilaiset. Kemi on ehkä kutistunut (vai olenko minä kasvanut...) entisestä loistostaan, mutta siinä onkin pikkukaupungin viehätystä, kun autolla pääsee ajamaan haluamansa kauppaliikkeen edustalle aivan ilmaiseen parkkiin.

Kuva otettu kaupungintalon näköalatasanteelta. Ylhäällä oikealla sauhuaa sellutehdas.
Kauneinta Kemissä on meri. Sitä on vaikea sivuuttaa ja sen ympärille kiertyy paljon kaupungin elämää: veneillään ja saarimökkeillään tai ainakin vähintään talvisin tehdään hiihtoretkiä jään päällä. Itse nautin lapsena ehkä eniten uimisesta, veneilyä ei meidän perheessä harrastettu - saaressa käytiin pienen soutumatkan päässä, ja sieltä onkin mukavat muistot ongintaretkistä, kanootilla melomisesta ja yrityksestä purjehtia optimistijollalla. Yritys päätyi siihen, että isän piti hakea minut pois soutamalla. Taisi olla vastatuulta?

Nykyisin veneily sujuu näin mukavasti veljen kyydissä. Kampaus vaan ei kestä vauhdissa!
Merenrantakaupunkina Kemin rannat olivat suhteellisen pitkään täysin hyödyntämättä matkailijoiden ja kaupunkilaisten iloksi. Nykyisin kaupunginranta on mukava ja viihtyisä oleskelu- ja käveleskelyalue nauttia vaikkapa kauniista kesäillasta ja yöttömän yön valosta. Alueella on kahden pursiseuran ravintolat, muitakin kesäkuppiloita, kauniita istutuksia, pienvenesatama ja merinäköala kaupan päälle. Kyllä kelpaa istahtaa lasilliselle!

Kemi on Suomen Monaco! Tervetuloa ruuhkattomaan Suomeen! 
Kyllä vain - Kemiin on päästävä nauttimaan rauhasta ja kiireettömyydestä aina aika ajoin. Ehkä tämä on kuitenkin vain illuusio - kiirettä kuuluu välillä sielläkin pitävän. Mutta ainakin kemiläinen ruuhka on jotain aivan muuta kuin esim. Kupittaan Citymarketin ihmispaljous juhlapyhän edellä. Olimme Kemin torin Kalle´s Burgerissa viime Pääsiäisen aikaan ja sinne tuli jälkeemme viisi ihmistä, niin eiköhän jo keittiössä menneet tilaukset sekaisin ja väärään järjestykseen! Mutta ei se mitään, Kemi Burger oli niin makoisa lähialueen alkuaineista rakennettuna, että sen kannattaa kokea vaikka vähän hitaammallakin palvelulla. Ei kai sitä lentää tarvi, vaikka turkulaiset tulee purilaiselle?

Lähes sankari siis itsekin! Kotikaupunkia taivaalta käsin.