sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kemistä oon ja kehtaan sanua


Kemi - meren ja jään kaupunki.

Mitä rakkaasta synnyinkaupungistani Kemistä voisi kertoa? Monet tietävät Kemistä Lumilinnan ja ehkä jotkut muistavat sen pienenä puunjalostusteollisuuskaupunkina jossain pohjoisessa. Otsikkoni on vanha Kemin kaupungin slogan, josta olen vääntänyt blogini nimen. Kertonee jotain siitä, että kemiläisyydessä olisi jotain noloa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistan kyllä lapsuudessa väitelleeni rovaniemeläisten musiikkileirikavereiden kanssa siitä, että haiseeko Kemissä pahalta vai ei. Nykyään kyllä tunnen tehtaiden hajun itsekin nokassani, kun olen sieltä ollut pois jo 30 vuotta. Muuta hävettävää kotikaupungistani en havaitse ja nuokin hajun lähteet ovat tuoneet leivän pöytään lukuisiin kemiläiskoteihin.

Sisäänkäymässä Lumilinnaan 2016.
Olkoonkin niin, että Kemin viehätys ei välttämättä aukea, jos hurauttaa ohikulkutietä Lappiin ja nenä tavoittaa eteläpuolella Veitsiluodon paperitehtaan (nyk. Stora Enso) ja pohjoispuolella Kemiyhtiön (nyk. Metsä Fibre) sellutehtaan aromit. Silloin jäävät näkemättä kaupungin rantojen viehättävät merinäkymät, kesällä kimmeltävän puhtaat vedet ja talvella jääkannnen päällä hiihtelevät kaupunkilaiset. Kemi on ehkä kutistunut (vai olenko minä kasvanut...) entisestä loistostaan, mutta siinä onkin pikkukaupungin viehätystä, kun autolla pääsee ajamaan haluamansa kauppaliikkeen edustalle aivan ilmaiseen parkkiin.

Kuva otettu kaupungintalon näköalatasanteelta. Ylhäällä oikealla sauhuaa sellutehdas.
Kauneinta Kemissä on meri. Sitä on vaikea sivuuttaa ja sen ympärille kiertyy paljon kaupungin elämää: veneillään ja saarimökkeillään tai ainakin vähintään talvisin tehdään hiihtoretkiä jään päällä. Itse nautin lapsena ehkä eniten uimisesta, veneilyä ei meidän perheessä harrastettu - saaressa käytiin pienen soutumatkan päässä, ja sieltä onkin mukavat muistot ongintaretkistä, kanootilla melomisesta ja yrityksestä purjehtia optimistijollalla. Yritys päätyi siihen, että isän piti hakea minut pois soutamalla. Taisi olla vastatuulta?

Nykyisin veneily sujuu näin mukavasti veljen kyydissä. Kampaus vaan ei kestä vauhdissa!
Merenrantakaupunkina Kemin rannat olivat suhteellisen pitkään täysin hyödyntämättä matkailijoiden ja kaupunkilaisten iloksi. Nykyisin kaupunginranta on mukava ja viihtyisä oleskelu- ja käveleskelyalue nauttia vaikkapa kauniista kesäillasta ja yöttömän yön valosta. Alueella on kahden pursiseuran ravintolat, muitakin kesäkuppiloita, kauniita istutuksia, pienvenesatama ja merinäköala kaupan päälle. Kyllä kelpaa istahtaa lasilliselle!

Kemi on Suomen Monaco! Tervetuloa ruuhkattomaan Suomeen! 
Kyllä vain - Kemiin on päästävä nauttimaan rauhasta ja kiireettömyydestä aina aika ajoin. Ehkä tämä on kuitenkin vain illuusio - kiirettä kuuluu välillä sielläkin pitävän. Mutta ainakin kemiläinen ruuhka on jotain aivan muuta kuin esim. Kupittaan Citymarketin ihmispaljous juhlapyhän edellä. Olimme Kemin torin Kalle´s Burgerissa viime Pääsiäisen aikaan ja sinne tuli jälkeemme viisi ihmistä, niin eiköhän jo keittiössä menneet tilaukset sekaisin ja väärään järjestykseen! Mutta ei se mitään, Kemi Burger oli niin makoisa lähialueen alkuaineista rakennettuna, että sen kannattaa kokea vaikka vähän hitaammallakin palvelulla. Ei kai sitä lentää tarvi, vaikka turkulaiset tulee purilaiselle?

Lähes sankari siis itsekin! Kotikaupunkia taivaalta käsin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti